Ihon alta – SM-sprint 2017

Kannelmäen ja Malminkartanon seudun lähiöt nukkuvat jälleen rauhassa. Enää ei öisin pihoilla kulje ratamestariryhmän jäsenet tarkistamassa viime hetken muutoksia karttaan.

Avaan tässä (pitkässä) selostuksessa kisan valmistelua ja toteutumista kahdelta kannalta. Ensinnä, SM-ratasuunnittelun prosessista ja kompromisseista matkan varrella. Toiseksi, a-finaalien tarkemmasta ideologiasta ja itse suoritusten kohtaamisesta tämän kanssa. Mukana seuraavat kuvat ja viestit ovat autenttista aineistoa prosessin ajalta. Tarkoituksena on jakaa taustatietoa, jonka avulla tulevat järjestäjät voivat tehdä asioita paremmin.

Aloittakaamme.

Kohti SM-sprinttiä

Käytännön toimenpiteet SM-sprintin toteutumiseksi alkoivat harjoittelulla. Toteutimme Helsingissä SM-sprintin kaksiosaisen esikisan Kartanonkoskella syksyllä 2016, jossa testattiin esimerkiksi rastien kuormitusta: kuinka monta henkeä voi minuutissa käydä yhdellä emitillä, siten että se ei ruuhkaannu. Päädyimme siihen, että seitsemän/minuutti tulee olemaan maksimimäärämme.

RastienKuormitus_ykköset
Yksi SM-kisan haasteista on ilmoittautumisaikataulu. Osa kartoista (lähinnä A-fin) lähtee tulostukseen jo ennen kuin ilmoittautuminen sulkeutuu, vaikka rastien lopullinen kuormitus ei ole vielä varma kaikkien sarjojen osalta.

Toiseksi harjoittelimme rataryhmän koordinointia ja muuta asiaan kuuluvaa säätämistä. Tässä vaiheessa rataryhmä (Henrik Tala (johtaja), Einari Heinaro, Riikka Otsamo, Kalle Rantala ja Topi Syrjäläinen) oli muuten sama, paitsi SM-kisassa Topi keskittyi pelkkään karttaan ratasuunnittelun sijaan. Lisäksi Hannu Lammin rooli oli viimeistellä karttojen ulkoasut molemmissa tapahtumissa, Jeppe Koivula oli aktiivisessa roolissa maaston tarkistuksissa ja valvonnassa, kuten olivat Ville Lampinen ja Tapio Haarlaa, Kari Sane taas vastasi kisan tiedotuksesta ja suurelta osin lupien kysynnästä, ja olihan meitä lopulta noin 250 talkoolaista, kaikki tärkeitä palikoita kokonaisuudessa.

Varasimme useita maastoalueita SM-sprinttiä varten. Tämä herätti satunnaista purnausta, ja toki osa maastoalueista oli suoraan jo epätodennäköisiä. Halusimme kuitenkin pelivaraa, sillä vasta käytännössä maaliskuussa 2017 lupaselvitykset saatiin sille prosentille, että Kannelmäki-Malminkartano -sektori varmistui, ja voitiin ihan oikeasti siirtyä visioista konkreettiseen suunnitteluun. Tässä vaiheessa muissa maastoissa käynnistettiin suunniteltu sprintticup ja suuren suosion saanut sprinttipäivä.

masterplan
Tilanne talvella 2017. Kilpailukeskusta suunniteltiin vielä Mätäojan puistoon, ennen kuin järki ja valmis infra voitti. Kisakeskus olisi ollut tuolla varsin idyllinen. Karanteeniksi oli vaihtoehtoina vaikka mitä. Parkkeja ajateltiin Vihdintien varteen teollisuushallien pihaan.
Af
Maastonkäytön hahmottelua edelleen ilman lopullista kisakeskusta. Tällä systeemillä finaalikisat olisi voitu juosta vaikka samaan aikaan. No ei oikeasti olisi.
kars
Karsintaratojen hahmottelua. Edelleen varsin karkealla hahmolla. Metsän käyttö oli lähinnä läppä.

Kun sitten kisakeskus saatiin varmistumaan Kannelmäen Urheilupuistoon ja Topilta saatiin jo melko hyvin maaston kattava sprinttisuunnistuskartta, päästiin katsomaan maastoa uusin silmin. Ongelmaksi muodostui maastonkäyttö. Olimme ajatelleet finaalia Maltsun puolelle, mutta alkoi vaikuttaa siltä, että joen ylityksestä tulee väistämättä ”helpohkoa” siirtymäpätkää, jolloin intensiteetti häviää, kun näkökentät ovat pitkiä. Kannelmäkeen taas alkoi muodostua niin hienoja pidempiä rastivälejä, joita erityisesti Henkka johtajana halusi kaikille radoille, että lopulta yksimielisesti vaihdoimme maastoalueet alkuperäisestä.

Tämän jälkeen suunnittelimme kaikki ratoja molempiin maastoihin ensimmäisiä koejuoksuja ajatellen. Tavoitteena oli löytää ongelmakohtia maastosta ja kartasta, ja toisaalta testata eri alueiden toimivuutta radoille. Koejuoksujen avulla löydettiin paljon parannettavaa. Mutta toisaalta myös erinomaisia rastivälejä, jotka säilyivät päätyyn asti.

h20pitkacc88x.png
Esimerkiksi tämä Eikan H20-finaaliin päätynyt rastiväli esiintyi koejuoksussa D21-radalla suunnilleen samanlaisena.

Lopulta päästiin maastonkäytön hahmottelussa, lähtöpaikkojen selvittyä, siihen vaiheeseen, että tehtiin työnjako. Riikka (L2 ja L1 lyhyet) ja Eikka (L1 pitkät ja D21) suunnittelivat karsinnan lopulliset radat, Kalle (eli allekirjoittanut) ja Eikka finaalit siten, että Kalle oli päävastuussa A-finaalin radoista ja Eikka B-finaalista. Keskityn jutussa seuraavaksi lähinnä A-finaalin ratasuunnitteluun.

toukokuunloppuLähtö3
Hiphei, siirtyi se lähtö sitten vielä kertaalleen.
alueiden profiilit
Hahmottelin jo varhain maaston tarjoamia mahdollisuuksia suunnilleen tähän tyyliin: Siniset tähdet: pidempien reitinvalintojen alue; oranssit tähdet: suurien kiertojen alue; punaiset tähdet: nopeatempoisia tehtäviä tarjoavat alueet.
Finaali_suunnat
Finaali: rajoituksia ja kulkusuuntia.

Maastonkäytön kannalta finaalialueella oli käytännössä kaksi merkittävää haastetta: Kannelmäki (se metsäalue) ja sillat. Lisäksi lännessä oli laaja taloyhtiön remontti, jonka valmistumisen varaan ei voitu laskea. Tämä, ja joen varteen sovitetut lähtöpaikat käytännössä sanelivat ratojen pyörimissuunnan.

Tehtiin päätös, että metsää pyritään välttämään, koska se ei lähtökohtaisesti kuulu sprinttiin, ja toiseksi kartalla sen kulkukelpoisuutta on vaikeampi ennakoida kuin kaupunkialueen. Tingin tästä myöhemmin päättämällä käyttää metsää reitinvalinnan mahdollisuutena, mutta niin, että arvioitavissa oleva optimireitti kulkee aina metsän ja mäen kiertäen. Metsähän ei kovin houkuttelevalta näytä, ja alla olevan näkymä varmaan käänsi aika monen suunnistajan suunnitelmat kisan aikana:

Silloista ongelmallisen tekee se, että kartalta on monitasoista paikkaa tuntematta vaikea hahmottaa kaikkia kulkureittejä. Yleisenä linjauksena pidin, että joka välillä pitää tarjolla olla reitti, jolla ei ainakaan häviä verrattuna sellaiseen reittiin, joka kulkee esimerkiksi tiesiltojen alta. Tämä siksi, että ne ketkä eivät ymmärrä tai näe kunnolla, mitä jollain paikalla yritetään kuvata, voivat valita selkeämmän, vähintään tasa-arvoisen toisen reitin. Tässä muutama esimerkki pohdinnoista, joita käytiin:

Koska osa karsintaradoista kulki läpi samoista kortteleista kuin kaikki finaaleissa, päätettiin vaihtaa porttien aukioloaikaa ja sulkea yksi pyörätie aidoilla. Tämä oli merkittävin maastonmuokkaus, mitä tehtiin. Loput olivat huomaamattomampia temppuja, joilla lisättiin tasapuolisuutta, esimerkiksi parkkipaikkojen osalta. Tarkkana tietysti piti olla siinä, että kartan master-tiedostossa oli lopulta asiat oikein kumpaankin kisaan.

loppuosanportit
Portit kohdalleen.

Käytimme koko suunnittelun pohjana Henkan koostamaa ratojen pituustaulukkoa ja Condes-ratasuunnitteluohjelmaa. Condes on suuren sprinttikisan ratasuunnitteluun oivallinen työkalu, sillä eri ratojen vertailu ja reitinvalintojen optimipituuksien mittailu on siinä tehty mahdollisimman helpoksi. Käytännössä teimme Eikan kanssa molemmat ensin omat ratamme, jonka jälkeen yhdistin Eikan radat omaan tiedostooni tuomalla siihen Eikan rastit ja radat, jonka jälkeen optimoin ratoja rastien määrän, sijainnin ja kuormituksen sekä maastonkäytön osalta. Lopulta kasassa oli finaalien osalta 37 rataa, vaikka viimeiseen asti tietysti oli varalla pari ylimääräistäkin, sillä osallistujia odotettiin vähän enemmän.

Koko projektin loppuvaiheessa käytännössä mikä tahansa pieni asia voi pilata kisan. Esimerkiksi kaikkien rastiympyröiden ja rastivälien katkot tehtiin parikin kertaa uusiksi koetulosteiden jälkeen, että ne olivat riittäviä ja tasapainossa visuaalisen ilmeen kanssa. Meillä varsinaisia kiireellisempiä uusintatulostuksia ennen kisaa aiheutti lähinnä tämä:

Rastikivisiirtynyt
Joku oli siirtänyt rastikiven pois paikoiltaan sen jälkeen, kun kartat oli jo tulostettu, määritteet käyty tarkistamassa jne… Onneksi aluevalvojat kiersivät kisamaastossa vielä kisaviikon ti-la tiiviiseen tahtiin. Kisassa H20-sarjan kartta eroaa muiden sarjojen kartoista yhden uudelle paikalleen piirretyn kiven osalta.

Aluevalvojilla (Eikka, Jeppe, Kalle, Riikka, Tapio, Ville) oli kisoja varten määritelty vastuualueet, joiden nauhoituksesta ja rastien valvonnasta jokainen sitten vastasi oman kisakohtaisen talkooryhmänsä kanssa.

Maastosta nauhoitettiin mm. muuttuneita pensasistutuksia, ”Suna-factor” -kohteita, eli teräviä kattojen kulmia. Lisäksi maastoon ilmestyi viimeisten päivien aikana erilaisia kontteja ja pieniä rakennustyömaita, uusi asvaltti yhdelle tielle… Kohinaa riittää, sillä 30 000 asukkaan kaupunginosassa tietysti tapahtuu koko ajan. Kisajärjestäjien pitää vain tasapainoilla jollain rajalla, että mikä on hyväksyttävää kohinaa ja mikä ei.

SuomenHurrikaaninterveiset
Syysmyrsky tervehti kisamaastoa. Lähes kaikki A-fin radat juoksivat tästä läpi tai aivan kukkulan vierestä…

Kisaa edeltävänä yönä maastosta löytyi vielä yksi epämieluisa yllätys.

Roskalava
Käytännössä vain H21-sarjan pitkää väliä koskettanut kohina. Taloyhtiön työmaalle oli tuotu roskalava, joka tukki yhden potentiaalisen reitinvalinnan. Päätimme kuitenkin, koska lavan sivusta pääsi ahtaasti kulkemaan, ja vieressä oli tarjolla toinen, yhtä nopea reitinvalinta, että emme yritä siirtää lavaa pois. Kisassa valitettavasti pari suunnistajaa hävisi tuossa muutaman sekunnin. Optimireitillä tuo este ei sentään ollut.

 

A-finaaliradat

Heitetäänpäs nyt heti kärkeen kaikki A-fin radat:

KaikkiRadat
Tällainen sekasotku siitä sitten tuli.

Käytännössä aloitin ratasuunnittelun lyhimmistä ja pisimmistä radoista, koska näiden avuilla sai hahmotettua parhaiten sen, mihin radat ylttävät, eli mille maaston ”haastealuille” mikäkin rata ylettää. Eikka käytti A-finaalin radoissaan (H21, H20, H18) maastoa hieman eri tyyliin, mutta se upposi oikein hyvin hahmottelemiini muiden ratojen päälinjoihin.

Ideana oli tarjota monipuolisesti taitoja, vauhtia ja kanttia testaava rata jokaiselle sarjalle. Näkökulma oli se, että jokainen rata on samanarvoinen. Tähän tietysti auttoi monipuolinen maasto. Jos olisi vain heittänyt pussillisen herneitä kartalle, piirtänyt ympyrät herneiden ympärille, ja yhdistänyt ne viivoilla lenkeiksi, olisi syntynyt varmaan ihan ok radat. SM-kisoihin kannattaa panostaa tätä enemmän, ja voin kertoa, että kyllä, niitä ratoja hierottiin ja viimeisteltiin aika monta talkootuntia.

Screenshot 2017-09-23 17.15.16
Käytimme Googlen Drivea tiedostojenhallintaan. Tässä ote ”vanhaa kamaa” -arkistokansiosta.

Tavoitteena oli tarjota sopivassa suhteessa lyhyitä ja pitkiä välejä; helppoja ja monimutkaisia välejä; yksinkertaisia ja vaativia reitinvalintoja. Luonnollisesti jokainen rata taipui joihinkin kompromisseihin, sillä aivan kaikille kapeille kujille ei voi kaikkia laittaa. Nytkin joissain paikoissa oli hetkittäin liikaa väkeä. Sori siitä.

Ydinasioita

211.jpg_2514560_4.jpg
Lähes kaikki A-finaalin pidemmät radat saivat ratkaistavakseen tämän tyylisen ongelman. Tarjolla oli useimmiten Kannelmäen ylitys (D), kierto mäen kylkeä (A-B) ja kierto päätietä (C). Käytännössä A-B -variaatiot lähtöpisteistä riippuen olivat aina nopeimpia. Mäen ylittämällä otti ison riskin kulkukelpoisuuden suhteen ja hävisi varmasti, mutta lopulta yllättävän vähän hyvin toteutettuna. C:n tapaiset ylisuuret kierrot eivät toimineet.
211.jpg_2514560_6.jpg
Toinen pidempien välien alue. Käytännössä tämän tyylisiä välejä oli tarjolla useita. Jälleen välin rastit vaihtelivat varsin paljon ja sen mukaan myös optimireitti – jos seurasi väärää sarjaa niin todennäköisesti tuli pari sekuntia takkiin. Ydinasiana tässä piti osata katsoa, että ei ainakaan mene lähellä rastiväliviivaa olleisiin C-reitin pitkiin rappusiin, joilla hävisi varmasti kaikkiin muihin valintoihin.
211.jpg_2514560_8.jpg
Kolmas monilla radoilla toistuva reitinvalintatehtävä oli radan ylitys/alitus. Lähtörastit olivat pääasiassa tuossa 10 lähistöllä, vähän eri pihoilla, mutta pääterastit sen sijaan olivat laajan aita- ja talosysteemin eri puolilla, mikä vaikutti merkittävästi siihen, kannattiko vetää siltaa ja pihojen läpi, vai luoteesta tien kautta. Tällä välillä poistuttiin toisessa reitinvalintalinjassa kauas rastiväliviivalta ja sitä kautta eri reitinvalintojen pituuksien arviointi suhteessa toisiinsa oli vaikeampaa.
223.jpg_2494088_5.jpg
Tällainenkin väli toistui eri muodoissaan. Ajatus oli se, houkutteleva alamäki pohjoiseen (B) vie väsyneet mielet mennessään ja eteläiselle reitille (A) kääntyvät ovat hitusen nopeampia.
223.jpg_2494088_2.jpg
”3D-väli”. Tässä yksi rastiväleistä, jossa ennakkovalmistautumisella on merkitystä, jos kartan tulkitseminen siltojen osalta tuotti ongelmia. Optimireitti on siis B-C, mutta kartalta katsottuna joillekin näytti siltä, että 5-rastin pohjoispuolelta pitäisi päästä kulkemaan. Kyseessä on kuitenkin silta, joka vie aivan eri tasolle. Googlen Street Viewistä pääkadun sillat katsomalla ennakointi olisi tietysti helpompaa. Etukäteen arvasin, että jos jostain erityisistä väleistä tulee sanomista, niin näistä. Aika vähän lopulta tuli, mutta reittihärvelistä kyllä huomaa, että kyllä siellä ongelmia oli…
223.jpg_2494088_3.jpg
Edellisen tyylinen rastiväli, mutta sillä twistillä, että tällä kertaa sillan vieressä on rappuset, joten siitä pääsi kulkemaan. Optimi toki tällä kertaa oli mennä C-reitin luiskalle ja juosta mahdollisimman suoraan talojen välistä.
214.jpg_2507452_1.jpg
Ratojen alkuosat eivät sinällään olleet mitään superhaastavia, vaan lähinnä sujuvuuden mittaamista. Oleellista oli pysytellä lyhimmällä reitillä tasaisessa maastossa, saman näköisten talojen keskellä. K-pisteeltä lähtevän tien eteläpuoli olisi ollut kiva käyttää, ja siten laajentaa maastoaluetta, mutta taloyhtiöiden koko kesän käynnissä ollut remontti esti tuon suunnan kokonaan. Kaikki A-finaalit pyöritettiin siis lopulta varsin kapean sektorin läpi.

No joo, ratoja ja yksittäisiä välejä voi käydä läpi reittihärvelistä ja tästä mitattujen välien nipusta.

Case D21

211.jpg_2514560_1
K-1 oli pilipalihommaa. Piti vain olla hereillä ja kääntyä kapealle kujalle. 1-2 sen sijaan oli jo kriittinen väli, sillä piti katsoa rastin lähelle asti, että huomaa sen edessä olevan laajan kielletyn tiheikön, joka tulee kiertää takakautta talojen välistä. Tällä välillä pelasi käytännössä itsensä voittotaistelusta Anna, joka juoksi liikaa rastia päin ja lopulta kiersi koko esteen takakautta oikealta, joka pidensi entisestään tappiota.
211.jpg_2514560_2
2-3 idea oli tehdä edellistä väliä helpompi esteiden kierto. Käytännössä A ja B olivat yhtä nopeita, vaikka A-rappureitti oli selkeästi lyhin ja C ei kukaan kärjestä mennyt. Rastia olisi voinut painottaa enemmän etelään. Enemmän kyse sujuvuudesta kuin reitinvalinnasta.
211.jpg_2514560_3
Seuraavat kaksi väliä olivat lähinnä siirtymää kohti keskeistä reitinvalintaväliä. Halusin tarjota pienen mahdollisuuden lukea karttaa, mutta toisaalta paljon käännöksiä, jotta karttaa ei ehtisi liikaa katsoa vauhdissa.
211.jpg_2514560_4
Tällä välillä ratkesi mitaleita. Venlan kierto D-reittiä pitkin oli selvästi hitaampi kuin optimireitit A ja B. Merja taas hyödynsi mäkivoimaansa suoralla valinnalla, mutta ei osunut suoraan juoksuhaudan murtuneisiin kohtiin, ja menetti siinä arviolta 5-10 sekuntia ylimääräistä. Juoksuhauta oli joistain kohdista helposti ylitettävä ja joistain sitten enemmän parkour-taitoja vaativa. H35-sarjassa esimerkiksi Jarkko Liuha ylitti haudan aivan sen kohdan vierestä, johon Merja ensiksi osui, joten tuossa harmillisesti tuuri merkitsi turhan paljon.
211.jpg_2514560_5
6-7-8 oli taas enemmän teknistä toteutusta kuin muuta. Etenkin 7-8 välillä tarjolla oli taas simppeli mahdollisuus tehdä laadukas reitinvalinta seuraavalle välille. Harva kuitenkaan teki.
211.jpg_2514560_6
8-9 välillä tarjottiin seitsemän erilaista reitinvalintaa. Heti rastilta lähdetään alas tai ylös, rastivälin keskivaiheilla siirrytään jostain välistä sillalle vievälle tielle tai suorempaan tienylitystä kohti. Ja vielä lopussa rastille tullaan joko sillalta takakautta, rappusia  (sininen) tai ramppia ja rappusia (punainen). Reittihärveliin piirtäneistä Inga Dambe on nopein menemällä alun sinistä reittiä ja lopun punaista. Venla ja Kirsi jäävät molemmat kaksi sekuntia menemällä eri reittejä sillan kautta. Suurin menettäjä on Merja, joka ottaa lopussa vasemmalta pitkät raput, jotka tietysti ovat ramppia ja lyhyitä rappuja hitaammat. Väli oli aivan ok, sillä valintojen variaatiota tuli paljon.
211.jpg_2514560_7
Tällä välillä muutettiin rytmiä siten, että tarjottiin tiukka pienipiirteisen alueen läpäisy ja heti perään kisan pisin reitinvalintaväli. Tällä kertaa en halunnut tarjota yhtään helppoa aikaa seuraavan välin lukemiseen, vaan suoralla optimireitillä oli käännöksiä ja kapeita kulkureitti aivan välin lopussa. Kärkinaisista Merja menetti jälleen yli viisi sekuntia kääntymällä välin puolivälissä käymään väärälle pihalle.
211.jpg_2514560_8
Kukaan kärkinaisista ei löytänyt välin optimireittiä (B) vaan lähes kaikki ottivat A-valinnan. Monissa sarjoissa sillalle noustiin rappujen kautta, mutta siihen sentään kukaan kärjestä ei erehtynyt. Kärjestä välin toteutti nopeimmin Maija, joka kuitenkin kääntyi B-reitiltä yhden risteyksen liian aikaisin, ja otti sieltä ylimääräisen käännöksen ja vähän lisämatkaa. Alas asti suoraan jatkamalla olisi tullut vielä pari sekuntia lisää hyvää. Muut kärkinaiset juoksivat toisiinsa nähden samoja vauhteja tosiaan A-reittiä. Maijan oikeata reitinvalintaa palkittiin kuitenkin sillä, että hän sai jatkaa rastilta suoraan matkaa seuraavalle välille, kun muut joutuivat kääntymään rastilla.
211.jpg_2514560_9
Pienenä kompromissina D21-sarjalle tarjottiin 11-12 välillä simppeli reitti ilman erikoisia reitinvalintoja. Inga Dambe tosin eksyi reitiltä heti alussa ja tipahti nelossijalta kauas kärjestä. Erittäin yllättävä virhe. Mietin vielä radan muuttamista pari päivää ennen kisaa, mutta ajattelin, että saa nyt kelvata. Eiköhän parhaat tee erot muilla väleillä. 12-M oli sitten lähinnä neppailua ruuhkaisella alueella.
211.jpg_2514560_10
Ei todellisia reitinvalintoja seuraavilla väleillä. Pääasia juosta kovaa ja sujuvasti oikeaan paikkaan. 14-15 osoittautui yllättävän haastavaksi, sillä yleisö peitti viimeisten puskien ja rastien näkyvyyttä ja aika monelle tulikin pieniä suuntavirheitä ja epävarmuuksia. Tunnelman kannalta oli kyllä hienoa, että yleisöä tuli maaston puolella ja loi sitä kautta kilpailijoille suurkisatunnelmaa.

D21-finaalin animaatio

Sanotaan nyt vielä, että kyllä on helpompiakin kisoja järjestettäväksi kuin sprinttisuunnistuksen SM-kisat. Loppukevennyksenä vielä heinäkuinen keskustelu saman ykkösrastin käytöstä kahdelle radalle:

samaratasamalacc88htocc88aika.png

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

1 Comment

  1. Hyvä Kalle, hienoa tekstiä. Saisi kyllä kaikki lukea. Kovin helppo on aina arvostella jotain pientä yksityiskohtaa, mutta sprintti on tosiaan TYÖLÄS kisa järjestää ja silti niin pienestä asiasta jokin voi mennä pieleen – vaikkapa viime hetkellä tullut kontti tai pakettiauto. Sekunnin kymmenyksistä taistellaan, mutta kirkosta tai bussista ipurkautuva hmisjoukko tms tekee helposti 5 sek aikahukanjollekin kilpailijalle…
    Mutta hieno laji!
    Ja hienot kisat. Kartta huippuhyvä ja selkeä.ja radat haastavat ja vaihtelevat. Järjestelyt ja maastovalvonta toimi.
    Ainoa mit mietin jälkikäteen, että olisiko kannattanut julkaista hylkyperusteet jo etukäteen. Uskoakseni olis vähentänyt paaljon ainakin niitä keilahylkyjä…

    Kiitos Kelle, Henkka ja kumppanit! Hienot kisat!

    terveisin ”muutaman” sprintin järjestänyt Lammikko, TP

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s