Mistä on suomalainen huippu-urheilija tehty?

Mistä on suomalainen huippu-urheilija tehty? Liikuntamyönteisestä perheestä; liikuntaleikeistä, pihapeleistä ja pallottelusta; monipuolisesta liikkumisesta, kannustavista valmentajista ja sopivista liikuntapaikoista; lajiharjoittelumäärän voimakkaasta kasvusta, valmentautumista tukevista urheilu- ja koulujärjestelmistä; taloudellisista mahdollisuuksista antaa kaikkensa; nauttimisesta, kilpailuvietistä ja kehityshalusta. Niistä on suomalainen huippu-urheilija tehty – ehkä.

Kirja-arvio: Huippu-urheilijan elämänkulku. Tutkimus urheilijoista 2000-luvun Suomessa Mikko Salasuo, Mikko Piispa & Helena Huhta Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 166. 2015 ISBN: 978-952-5994-83-4, ISSN: 1799-9219

Mikko Salasuo, Mikko Piispa ja Helena Huhta lukuisine avustajineen ovat toteuttaneet yhden painavimmista tutkimuksista huippu-urheilun alalla tällä vuosituhannella. Nuorisotutkimusverkoston laaja tutkimushanke 2011–2015 selvitti sekä menestyneiden taiteilijoiden että etenkin huippu-urheilijoiden elämänkulkua. Hankkeen ensimmäinen julkaisu oli Epätavallisia elämänkulkuja (2013).

Järkälemäinen Huippu-urheilijan elämänkulku täyttää kirjoittajien mukaan huippu-urheilun muutostyöryhmän (HuMu) jättämän aukon huippu-urheilututkimuksen kentillä. Useaan otteeseen HuMu:ää negatiivisesti kritisoiva teos on todellinen tieteen vastaisku HuMu:n värikkäälle, populaarille ja maalailevalle loppuraportille, kun samalla unohdetaan muut HuMu-työhön liittyneet julkaisut. Liitteineen lähes viisisataasivuinen teos tarjoaa pohdittavaa useammalle viikolle. Kaiken kohujournalismin ja klikkienkalastelun keskellä on jopa meditoivaa lukea tasaisella analyyttisellä otteella virtaavaa tekstiä, jossa viite seuraa toistaan ja Csíkszentmihályi Côtéa.

On hyvä kysymys, miksi tällaista perustutkimusta ei ole viime vuosikymmeninä tehty, kun samalla on murehdittu huippu-urheilumenestyksen laskua. Meillä on ollut Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus jo 1990-luvun alusta. Sen perustehtäviin, liikuntatieteellisen tiedekunnan tuella, tällainen näkökulma olisi istunut. Toki laitos oli alkuaikoinaan vahvasti painottunut lihastason tapahtumiin. Kärjistetysti – pitäisikö urheilijoilta joskus mittaamisen ohella kysyä jotain?

Mikä olet, huippu-urheilija?

Tutkimuksen ytimessä ovat 96 huippu-urheilijan elämäkerralliset haastattelut. Vertailun vuoksi haastatelluista osa edustaa eri syistä lopettaneita ja osa monikulttuurisia urheilijoita. Urheilijat jakautuvat lajeittain perinteisiin yksilölajeihin, joukkuelajeihin ja elämäntapalajeihin. Tutkimukseen on saatu kansainvälisestikin verrattuna merkittävän laaja ja monipuolinen otanta huippua edustavista urheilijoista. Joukko on heterogeeninen. Lukijaa voi häiritä, että tutkimuksessa rinnastetaan moninkertaisia arvokisamitalisteja meriiteiltään huomattavasti kevyempiin urheilijoihin.

Tutkijat ovat määritelleet huippu-urheilijan käsitteen laveasti kattamaan urheilijat, jotka ovat menestyksellä mitattuna lajinsa huippua tai saavat elantonsa urheilusta. Tällöin huipun piiriin laskettavien joukko laajenee runsaasti, vaikka lajin kansainväliselle huipulle saattaisi olla varsin monta askelmaa. Lienee saivartelua keskustella siitä, mihin tarkka raja huipun ja ei-huipun välillä vedetään. Lajien vertailu on käytännössä mahdotonta. Olisiko pitänyt rajata joukkoa vielä ehdottomammin ja keskittyä vaikka vain kouralliseen lajiryhmiä? Toisaalta Pauli Vuolteen 1970-luvun alun tutkimuksessa lähetettiin pitkä kyselylomake yli yhdeksälle sadalle edellisten vuosikymmenten mestariurheilijalle.

Monilajisen joukon tutkiminen antaa mahdollisuuden etsiä heidän elämäänsä yhdistäviä piirteitä. Tämä on samalla tutkimuksen eniten kritiikkiä saava osuus monissa hampaissa – ihminen on yksilö, ja elämänkulku on yksilöllinen. Joku huutaa otsikossa olleensa täysin yksilajinen urheilija, toinen kehuu kilpailleensa nuorena kuudessa lajissa.

Tutkimus on asetettava kontekstiinsa ja mietittävä kenelle tämä on tarkoitettu – yksittäiselle valmentajalle vai strategiatason ohjaukseen. Enemmän jälkimmäiseen, sillä en tekisi vahvoja päätelmiä rockbasistiksi kasvamisesta tutkimalla kaikkia muusikkoja, mutta saadun kokonaiskuvan avulla voisi parantaa kasvua tukevia järjestelmiä. Toivottavasti joku tutkija innostuu hyödyntämään tutkimusta ja käyttää haastatteluja vertailuaineistona, sillä lajikohtaiselle jatkotutkimukselle on tarvetta. Tällöin myös päästään monissa kohdin lähemmäs arkikäytäntöjä.

Tutkimuksessa ei tosin kerrota onko haastatteluaineistoa tarkoitus tallentaa jatkokäyttöä varten esimerkiksi Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon tai Urheilumuseon arkistoon. Julkisin varoin toteutetulta perustutkimukselta voi näin olettaa.

Miten kasvat, huippu-urheilija?

Huippu-urheilijoiden elämää lähestytään kasvuprosessin kautta. Tutkimus pohjautuu elämäkulkuanalyysiin, jossa korostuvat kumuloituvat valinnat, siirtymät ja käännekohdat. Käsite kumuloituminen kiteyttää elämänkulun toimien merkityksen. Jokainen valinta, siirtymä ja käännekohta vaikuttaa tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja siten rajoittaa tai mahdollistaa huippu-urheilijaksi kasvamista. Pienien valintojen vaikutus kumuloituu pitkällä aikavälillä merkityksellisemmiksi. Tämä pätee tietysti muillakin kuin urheilun poluilla.

Suurella osalla huippu-urheilijoista liikunnallinen elämäntapa on omaksuttu kasvuympäristöstä. Vanhemmat ja sisarukset ovat olleet inspiroimassa erilaisiin lajeihin, yleensä useampaan kuin yhteen. Lähimmäisten rooli muuttuu elämän varrella. Merkittäviksi toimijoiksi muodostuvat ystävät, valmentajat ja muut tukihenkilöt. Liikuntalajien kirjo on lapsuudessa suuri ja liikuntamäärä usein korkea. Omaan lajiin saatetaan tutustua ja innostua jo varsin varhaisessa vaiheessa, mutta varsinainen lajivalinta ja erikoistuminen tehdään myöhemmin.

Tutkimuksessa paljastuu, kuinka urheilijoiden elämä on valintojen maailmaa, jossa sattumakin näyttelee osaansa. Kun muut syövät herkkuja, syö itse paremmin; kun muut lähtevät juhliin, jää lepäämään; kun kaverit jatkavat tavalliseen lukioon, valitsee itse urheilulukion; kun muut istuvat sohvalla, kikkailee itse pallolla neljättä tuntia. Lista on pitkä. Urheilijat korostavat, että taakse jätettyjen asioiden tilalle on tullut merkityksellisiä asioita – ystäviä ja kokemuksia laidasta toiseen. Huippu-urheilijoita yhdistää vahvasti ajatus: ”En päivääkään vaihtaisi pois.” Huippu-urheilijoita ohjaa eteenpäin nautinto urheilusta, voimakas kehityshalu sekä kilpailuvietti.

Haastatteluissa ei kysytty kuinka paljon urheilija on ollut valmis tekemään kehittymisen ja menestyksen eteen. Eri lajeissa on erilaisia keinoja viilata varusteita sääntöjen äärirajoille tai yrittää hankkia muita etuja kilpailijoihin nähden. Motiivien lisäksi olisi ollut mielenkiintoista selvittää millainen on huippu-urheilijan etiikka. Millaisia valintoja huippu-urheilija on äärimmillään tehnyt?

Huippu-urheilijaksi kehittymisen mahdollistaa nykypäivänä osin se, että lapsi syntyy hyvätuloiseen perheeseen. Monissa lajeissa ohjattu harrastaminen maksaa kohtuullisen paljon, joten monilajisuus voi käydä kalliiksi. 1900-luvun alkupuolella jotkut näkivät urheilumenestyksessä mahdollisuuden kohottaa elintasoaan, kuten nykypäivänä vaikka monissa Karibianmeren sekä Afrikan valtioissa. Nykypäivän Suomessa on monta houkuttelevampaa ja varmempaa tietä vaurastumiseen, koska kouluttautuminen on edullista. Vähävaraisempien perheiden lapset ohjautuvat epätodennäköisemmin huippu-urheilun poluille. Ohjattu monilajisuus ei kuitenkaan ole ehdottomuus. Vain liikunnan riittävä määrä ja monipuolisuus ovat tärkeitä liikuntataitojen kehittymisen kannalta.

Kuka auttaisi huippu-urheilua?

Teoksen lopuksi on kiteytetty kymmenen suositusta, mitä liikuntakulttuurissa pitää yhteiskunnallisella ja järjestelmätasolla tehdä. Suositusten, ja osittain tutkimuksenkin, ydin on liikunnan lisääminen ja mahdollistaminen.

Tutkijoiden mukaan on tärkeää ymmärtää, että ilman suurta liikkuvien lasten, nuorten ja aikuisten joukkoa huippu-urheilijoita nousee vähemmän, ja seurauksena on myös kansanterveydellisiä ongelmia. Esimerkiksi lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa monipuolisuus ja lajinomaiset leikit on oltava etusijalla vähintään 12 ikävuoteen saakka. Tätä tukevat kansainväliset tutkimukset, joissa on huomattu huippu-urheilijoiden varsinaisen lajiharjoittelumäärän kasvaneen voimakkaasti vasta noin 15-vuotiaasta alkaen. Liian varhainen vakavamielinen harjoittelu ja kilpaileminen ovat johtaneet varsin usein lopettamisiin matkalla huipulle. Saksalaisesta huippujalkapallosta on havaittu, että eritahtisen urheilijaksi kehittymisen takia potentiaalisten aikuishuippujen tunnistaminen on vaikeaa selvästi alle 20-vuotiaista.

Harrastusten kustannuksia tulee laskea. Tämä vaikuttaa monen harrastusmahdollisuuksiin. Huippu-urheilun kannalta se helpottaisi esimerkiksi köyhemmistä oloista saapuvien maahanmuuttajien pääsemistä urheilun pariin. Kaikille eteen tulevassa koululiikunnassa on mahdollisuus tartuttaa omaehtoisen ja -toimisen liikunnan kipinää lapsiin sopivassa iässä sekä kansanterveyden että huippu-urheilun kannalta, jos vanhemmat tai sisarukset eivät liikuntaan innosta.

Salasuon ja kumppaneiden viesti jättää kaiken asiansa jälkeen tyhjän olon. Kuinkahan moni lajiliittojen työntekijöistä lukee tämän? Opetusministeriö rahoitti tutkimuksen, mutta siirtääkö se tutkimuksen johtopäätökset opettajakoulutukseen, ammattikorkeakoulujen liikunnanohjaajakoulutuksiin tai vaikka lajiliittojen koulutuksiin? Tentitäänkö kirja lajiliittojen luottamushenkilöiltä ennen seuraavaa strategiatyötä.

Tutkimuksessa ei vastata kuinka yksittäinen huippu-urheilija tai tietyn lajin huiput kehitetään. Eikä se ole tarkoituskaan. Siinä analysoidaan, miten yhteiskunnallisella tasolla pieniä asioita muuttamalla voidaan mahdollistaa yksilölle vapaus elää ja kasvaa huippu-urheilijan uraa kohti. Nämä muutokset voivat lisätä ihmisten liikkumista myös yleisesti.

Tutkimus täyttää yleistävän asetelmansa. Siinä on huomattavan paljon kiinnostavia havaintoja, joita tähän artikkeliin ei mahtunut. Kieli on asiallista ja oikoluku on onnistunut lähes moitteettomasti. Haastattelujen lainauksia on sopivasti, joskin niiden sisältö toistetaan välillä turhan tarkasti leipätekstissä. Liitteenä on mielenkiintoinen aiemmin julkaistu eri urheilujärjestelmien vertailu. Lähteitä on käytetty kattavasti. Mutta lopulta – lukevatko tämänkään tutkimuksen ne, joiden tämä pitäisi lukea?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s